Jäsenet
Anne Mäkeläinen
Jo vuodesta 1995 lähtien Ristiinan kivikautiset Astuvansalmen kalliomaalaukset, Pohjoismaiden laajimmat Saimaalla ovat olleet inspiraation lähteenä ja näin syntyi Amatsoni-brändi.
Sirpa Laitinen
Mikkelissä yritykseni Sirlai Oy tarjoaa esteettömyyskartoitusta ja -suunnittelupalvelua. Tulevaisuuden visiona palvelu, jossa omasta puutarhasta ja mökkiympäristöstä kehitetään yhdessä kaikille, myös ikääntyville, sopiva kestävän kehityksen mukainen esteetön vapaa-ajan ympäristö.
Pihla Liukkonen
Olen valokuvaaja, jonka iloinen ja aurinkoinen olemus ei jätä ketään kylmäksi.
Eevamari Lahtinen
Juonin, piirrän, kirjoitan, maalaan. Eli teen luovia bränditoteutuksia ja autan organisaatioita valjastamaan viestinnän strategian välineeksi.
Katja Antonoff
Yöveden Ateljeekoti Saimaan rannalla on sielunmaisemani. Yöveden Ateljeekodissa Ristiinan Himalansaaressa järjestän erilaisia taiteeseen ja kulttuuriin liittyviä kursseja ja tapahtumia.
Päivi Kapiainen-Heiskanen
Olen pitkän linjan journalisti, joka kuvaa omat juttunsa ja napsii videoklippejä. Viime vuosina olen tehnyt viisi dokumenttielokuvaa ja kuudes on tekeillä talkoilla.
Heidi Huovinen
Muotoilija Heidi Huovisen palveluvalikoimaan kuuluu palvelumuotoilu, palveluliiketoiminnan kehittäminen, digitaaliset palvelut sekä lasten muotoilukasvatus.
Olga Blokh / Bloch Ceramics
Keramiikkastudio Bloch Ceramics on ammattikeraamikko Olga Blokhin vuonna 2020 perustettu keramiikkastudio Puumalassa.
Pauliina Rundgren
Olen suunnittelija, toimitusjohtaja ja yrittäjä vuonna 1999 perustamassani design-käsityöyrityksessä, Pauliina Rundgren HandiCrafts Oy:ssä.
Paula Ruuttunen
Paula Ruuttunen on mikkeliläinen keraamikko ja muotoilija. Paula on tehnyt keramiikkaa 30 vuotta. Hän on erikoistunut dreijattuihin, liekkipoltettuihin käyttö- ja -sisustusesineisiin.
Juho Lehtola
Oma luovuuteni pääsee irti parhaiten graafisessa suunnittelussa ja musiikissa. Päätyökseni toimin perustamani markkinointitoimisto Räikee Oy:n yrittäjänä ja toimitusjohtajana.
Elisa Hillgen
Olen toiminut valaistusalalla yrittäjänä jo yli 14 vuoden ajan, ja valaistuksessa itseäni kiinnostaa sen monipuolisuus ja kaikenkattavuus.