Päivi Kapiainen-Heiskanen

Toimittaja, dokumentaristi, Mikkelin Mediaali Oy:n toimitusjohtaja YTM, DKK, sosionomi (toimittajatutkinnon suorittanut)

paivi.kapiainen@mediaali.fi

0505255944

http://www.mediaali.fi

Olen pitkän linjan journalisti, joka kuvaa omat juttunsa ja napsii videoklippejä. Viime vuosina olen tehnyt viisi dokumenttielokuvaa ja kuudes on tekeillä talkoilla.

Kansainvälistyminen tuli elämääni yhdeksänvuotiaana, kun ensimmäiset saksalaisvieraat pelmahtivat vanhempieni vuokramökeille, eikä kukaan muu perheenjäsenistä osannut kieliä sitäkään vähää.

Vuodesta 1992 olen laatinut hankehakemuksia, vetänyt hankkeita ja raportoinut niitä. Olen ollut kätilöimässä etenkin sisältö- ja koulutushankkeita. Ensimmäisissä kv. hankkeissani koulutettiin ja kansainvälistettiin Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoita ja opettajia vuosina 1992-96.

Sitten tuotin Internetix-ympäristöön oppimateriaalia yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa parisen vuotta.

Toukokuussa 1998 lähti liikkeelle verkkomedia Nettiradio Mikaeli, jossa teimme journalistisia verkkojuttuja hyödyntäen tekstiä, valokuvia, äänitiedostoja ja toimitettuja verkkovideoita. Toiminnallisuutta saatiin omista nettikirja- ja päiväkirjatuotannoista. Olipa meillä oma tiedotetietokantakin. Piskuisessa verkkomediassamme Norppa-Taskinen teki ensimmäiset norppa-, kalasääski- ja huuhkajavideostriimit. Nettiksen verkostoon kuului oppilaitoksia ja organisaatioita eri puolilta maata eli pääsin tutustumaan saamelaiskulttuuriin ja Itä-Suomikin tuli oikeasti tutuksi, kun sitä ajeltiin kelillä kuin kelillä ristiin rastiin koulutuskeikoilla. Siinä sivussa osallistuin myös kv. hankkeisiin, kuten Kuntaliiton Locregis-tietoyhteiskuntahankkeeseen.

Nettiksen verkkovideoiden materiaaleista versioin Matti Markkasen ja Harri Räisän kanssa pitkiä 30- ja 60-minuuttisia tv-juttuja tusinan verran. Osa ohjelmista syntyi Matin ja Ylen ulkotuotantoryhmän kanssa eri puolilla maata pidetyistä Nuori Kulttuuri -tapahtumista.

Olin perustamassa naisten asiantuntijajoukon kanssa Osuuskunta Mikkelin Mediaalia 1998. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen yritysmuodoksi vaihdettiin osakeyhtiö, ja nykyään yritys on perheomisteinen. Teemme sisältöjä eri kanaviin asiakkaille yhteistyössä verkostomme yhteistyökumppaneiden kanssa. Käytännössä hilppaan pitkin maita ja mantuja kameran kanssa milloin minkäkin teeman perässä. Kirjoitan juttuja etenkin erikoisaikakauslehtiin, teen yritystarinoita kehittäjäorganisaatioille ja hanskaan eteen pätkähtäviä hankekuvioita.

Ettei elämä olisi liian helppoa, harrastuksini on kuulunut jo useamman vuoden ajan afgaanikollegoiden koulutushankkeen nopeasti muuttuvia kuvioita. Uusinta uutta on, että yritämme pitää pienellä kaveriporukalla pystyssä yhtä pientä kyläkulmaa Afganistanissa tukemalla naisten ompelukurssia ja ostamalla siemeniä paikallisille maanviljelijöille.

Pitäisi opetella sanomaan ei, mutta elämä on kuitenkin ehkä hauskempaa, kun tulee lähdetyksi mukaan erilaisiin touhuihin.