Toimintaperiaatteet

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luovien alojen verkostoitumista ja tiedottamista sekä tukea luovien alojen elinkeinoa Etelä-Savon alueella. Yhdistys mm. tiedottaa jäsenille erilaisista tapahtumista, tiloista, näyttelyistä ja yhteistyömahdollisuuksista sekä toimii yhteistyössä muiden yhdistysten ja yritysten kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys kerää ja välittää tietoa, organisoi tapahtumia ja jäsentapaamisia. Toimintaan kuuluvat myös mm. erilaiset kurssit, matkat ja esimerkiksi verkostoituminen valtakunnallisesti muiden vastaavien yhdistysten kanssa.

Monipuolisuus

DeSavon jäsenistössä on monipuolisesti edustettuna erilaiset visuaaliset luovat alat. Jäsenistöömme kuuluu mm. graafisen suunnittelun, arkkitehtuurin, muotoilun, käsityön, kuvataiteen, valaistus- ja tilasuunnittelun sekä metalli- ja puualojen osaajia. Tavoitteemme on löytää uusia tapoja yhdistää luovien alojen ihmiset ja kehittää toimiva, monipuolinen verkosto yli ammattillisten ja maantieteellisten rajojen. Haluamme tarjota myös monenlaisia eri keinoja alueemme luovien alojen näkyvyydelle: tilaisuuksia, tapahtumia ja tiedottamista.

Paikallisuus

Jäsenistömme on koko Etelä-Savon alueelta. Pienet toimijat ovat usein levällään ympäri maakuntia, joten on tarpeen olla yhdistävä tekijä ja tiedotuskanava, jotta alan ajankohtaiset aiheet ja tekijöitä tukeva toiminta tavoittaa kaikki tasapuolisesti. Yhdistyksen kotipaikka on Mikkeli, mutta toimialueemme on koko Etelä-Savo ja yhteistyöverkosto muiden alan yhdistysten kanssa on valtakunnallista. Haluamme tuoda tunnetuksi eteläsavolaista osaamista – ja sitähän meillä on!